20.11.2022

Parin tiukan ajopäivän syy oli siinä, että olimme ilmoittaneet Kamun koiranäyttelyyn Puolassa. Kolme vuotta sitten ensimmäisellä pakureissullamme Kamu sai jo kaksi sertiä Puolasta ja tarvitsi enää yhden kansainvälisestä näyttelystä valioituakseen Puolassa. Olimme jo suunnitelleet uutta reissua Puolaan 2020, mutta korona sotki ne suunnitelmat ja nyt oli mahdollisuus saada päätökseen kolme vuotta aikaisemmin aloitettu projekti.

Wroclawin näyttelyssä Kamu oli käyttöluokan paras, voitti kaikki valioluokan urokset ja oli lopulta paras uros ja sijoittui vastakkaisen sukupuolen parhaaksi. Tuloksena siis viimeinen valionarvoon vaadittu serti – tosin odotamme edelleen valionarvon vahvistusta Puolan kennelliitolta. Ja Kamu sai myös pääsyn Cruftsiin 2023…