Meillä on teille pieni tarina kerrottavaksi. Kun palasimme pitkän Cruftsin näyttelypäivän jälkeen pakulle takaovemme lukko ei auennut. Pitkin matkaa koitimme selvitellä mistä vika johtuisi ja miten saisimme oven auki. Kokeilimme eri vaihtoehtoja ja tilasimme varaosiakin kaverin osoitteeseen. Mikään ei vain tuntunut auttavan emmekä halunneet varata aikaa miltään huoltamolta tilanteen korjaamiseksi koska se olisi vaatinut liikaa etukäteissuunnittelua reitin suhteen.
Lopulta tässä Skotlannin Ylämaiden yksikastaisen tien reunalla vietetyn yön jälkeen meillä oli tarpeeksi hidas aamu että saimme lukon auki. Lukon avaaminen vaati sisustuksen purkamista sisältä päin, vaikka paikat oli rakennettu ulkoa käsin. Kun pääsimme lopulta oven sisuksiin ja saimme johdot esiin, piti vain oikeaan piuhaan saada virtaa ja lukko aukesi. Pääsimme vihdoin käsiksi koirien ruokiin joita paku oli pitänyt panttivankinaan. Ja vähän kaikkeen muuhunkin. Onnistumisen riemua korosti entisestään upea maisema. Pakuelämän suolaa onkin se, että koskaan ei voi tietää missä sitä päätyy pakuaan korjailemaan. Välillä voidaan olla epämääräisesää korjaamossa rähjäisellä teollisuusalueella ja välillä keskellä Skotlannin Ylämaiden kauneutta.