Kategoria: General

Vesiroiskeita silmässä

Pojat löysivät pienen lammen, toivottavasti väliaikaisen sellaisen, juuri tonttimme rajojen ulkopuolelta keskeltä metsää. Flätit olivat riemuissaan!

Maanantait…

Eino täyttää tänään yhdeksän! Harmaa naamassa lisääntyy lisääntymistään, mutta tassu silti nousee, kirsu nuuhkii innokkaasti metsän hajuja ja pitkät ettonet maistuvat.

Kamu seuraa Lukan tassunjäljissä. Jos olette seuranneet matkaamme jo pidempään niin muistatte varmaan Lukan istua töröttämässä kottikärryissä.

Sitä tietää että Suomen kesä on tuloillaan kun samaan ruutuun saa linssin läpi kirkasta auringonpaistetta ja sadepisaroita.

Olemme raivanneet uudelta tontilta paljon erinäisiä riehaantuneita ja turhan laajalle levinneitä puskia ja siinä samalla on sitten syntynyt tolkuton määrä haketta. Kun sille ei parempaakaan käyttöä olla keksitty niin ollaan haketettu yhtä polkuamme.

Tämä pieni metsuri täyttää 3 tänään!

Ihan niin kuin metsästä ei löytyisi omaa keppiä kummallekin…

Einon elämää flättien keskellä

Kulon mielestä yksi parhaista puolista metsän keskellä asumisesta on rajaton määrä keppejä tai puunsäleitä polttopuiden tekemisen jälkeen.

Voidaanko mennä jo ulos leikkimään?

Nauttimassa lämpenevistä kevätpäivistä

Ollaanpa nyt rehellisiä. Elämä viime aikoina on ollut niin kiireistä talon rempan kanssa että koiratkin ovat päivän päätteeksi umpiväsyneitä eikä niitä ole tullut kuvattua. Yritetään parantaa tapamme.

Ravista poika, ravista

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

Hänelle on tulossa harmaata

Eino tarkkailee muuttolintuja

Ihmisten remontoidessa hiki hatussa koirat tutkivat uusia ojia.

Lauman kaksijalkaisten 22. hääpäivän kunniaksi rakkaan ystävämme Victorin ottama kuva vanhalla filmikameralla alle kuukausi siitä kun saimme hallintaoikeuden tupaamme. Ja samalla myös erittäin harvinainen otos jossa koko lauma on kerralla samassa kuvassa.

Lämpimät kevät päivät ja koko päivä pihahomissa väsyttävät aktiivisimmankin koiran.

Siinä missä flätit nauttivat kun joka puolella on märkää niin Einolle tämä on se aika vuodesta kun on pakko kastella tassut.

Kevään paras puoli flättien mielestä? Sulamisvedet joka puolella.

Sulamisvesien makutestejä

Mikä heinä?

Eino Harmaa

Märkä flätti on onnellinen flätti

Alkaa olla niin että jokaisen lumikasan luona pitää pysähtyä hetkeksi piehtaroimaan.

No, kutakuinkin kaikki lumet ovat sulaneet jo huhtikuun alussa muutamia varjopaikkoja lukuunottamatta. Ellei sitten tule takatalvi.

Tässä metsässä tullaan poikia kuvaamaan todennäköisesti varsin usein tulevaisuudessa kun se on mukavan hämyinen ja hämärä.

Kulo ja Kulon päiväkeppi. Onneksi Kulo ei ole keppiensä kanssa yhtä ahne kuin Emil oli…

Eino täyttää jo yhdeksän kuukauden päästä.

Koko kolmikko – kerrankin paikoillaan ja hyvätapaisina

Kamu tiheän kuusimetsän lehvästön läpi tulevassa auringonlaskun valossa

Vertailun vuoksi täysin kuiva setteri samalla kun flätit läträävät ojissa.

Kaksi onnellista ja märkää flättiä

Vihdoinkin!

Vähäiset lumet ovat viime päivinä sulaneet nopeammin kuin mitä Kulo saa niitä syötyä.

Viikonlopun vauhtia

Loikkien kohti viikonloppua!

Kulon ja Einon leikkihetki

Kamu auringonlaskussa

Kulo joka ei koskaan syö liikaa lunta.

Harvinainen kuva vanhemmasta kaksikosta yhdessä ilman asettelua

Kulo auttaa Kamu veden etsinnässä tunkemalla päänsä erinäisiin lumikasoihin.

Kuten voitte kuvitella, verrattuna eiliseen tämä on huomattavasti tavallisempi otos kun yritämme Einosta saada kuvia.

Eino ilman että kuvaan olisi yhtään flättiä tunkemassa.

Kamu air

Kamu ihmettelee miksi oja on vieläkin tyhjä

Ja vähän Einoa lumessa

Pikku-Kulo ei olekaan enää niin pieni.

Kamu ihmettelee miksi ojassa ei ole yhtään vettä.

Vähän Kuloa kauniiseen talvipäivään.

Puuteripäivät

Eino ilmassa

Kamu ja kaikuja menneisyydestä. Kamussa on tässä jotain samaa kun ehkä parhaassa kuvastamme Flipestä. Ja koska Kamulla ja Flipellä on yhteisiä sukujuuria niin ei se samankaltaisuus ehkä olekaan niin kaukaa haettu.

Jippii! Saatiin tuoretta lunta.

Jälleen maanantai. Eli jälleen uusi päivä leikkiin ja nauttimiseen!

Ollaan oltu ahkeria uudella talolla. Alakerta alkaa olla pitkälti valmis ja nyt ollaan yläkerrassa eristyshommissa. Sinne pitäisi tulla makkari ja työtila.

Innolla odotetaan miten harmaa, tai oikeastaan valkoinen, Einon naamasta lopulta tulee.

Viikonlopuksi kotiin

Aurinkoa kohti

Kulo yrittää nähdä missä se Eino oikein on.

Kamu näyttää miten kieltä pitää käyttää juostessa.

Kulo ihmettelee miksei metsässä ole mustikoita syötäväksi.

Kamu ja kataja. Valitettavasti ei vain näkynyt marjoja mutusteltavaksi.

Vaikka valon määrä kasvaa ja päivät pitenevät ovat varjot vielä pitkiä kun aurinko alkaa laskea.

Katse tiukasti keväässä joka on ihan nurkan takana.

Tunnistatteko kuka on kuvassa?

Kakarat leikkii taas. Eino ei kyllä paljoa rauhaa saa Kulolta. Mutta toisaalta, aika usein se on Eino joka aloittaa leikkiinhaaston.

Auringonlaskun Kamu

Helmikuisen auringonlaskun lämpöä

Myyränjälkiä seuraamassa

Vaikutti siltä, että Eino oli pitkään masentunut ja Topia kaipaava sen jälkeen kun menetimme Topin. Mutta nyt kun Kulo ei enää ole ärsyttävä pentu on hän perinyt Topin paikan Einon elämässä. Sen seurauksena Eino on taas huomattavasti aktiivisempi, leikkisämpi ja onnellisempi.

Kamun ja Kulon harvinainen leikkituokio

On aina niin kiehtovaa kun kevättalvella alkaa nähdä auringon lämmön ja lumen kylmyyden kontrastia.

Tiedetään, koko lauma kaipaa käyntiä trimmaajalla. Mutta uuden talon remppa pitää koko lössin kiireisenä joten jatkossakin on luvassa kuvia trimmauksen tarpeessa olevista koirista.

Vaikka aurinkoa on viime päivinä näkynyt koko ajan enemmän ovat metsät edelleen hyvin varjoisia. Joten koirat ovat kirkkaan lumen ja puiden lomassa liikkuvia tummia läikkiä.

Eino nauttii auringosta ja vähälumisesta talvesta kun ei tarvitse lumessa kahlata.

Kamu kuono ja paaljon kuuraista karvaa. Sääennusteiden mukaan tämän talvet kylmät kelit olivat todennäköisesti tämän jakson jälkeen siinä vaikka nyt koetun -15°C kelin pitäisi olla tähän aikaan vuodesta normaalia.

Harvinainen hetki: koira on kokonaan ilmassa ja naamalla ei ole hölmöä ilmettä.

Hyvää ystävänpäivää!

Miten ihmeessä on jo torstai? Viikot tuntuvat vain häviävän jonnekin.

Loisto-jengi

Piteneehän ne päivät, mutta kyllä työpäivän jälkeen on valo silti melko vähissä.

Jos mietitte miten Eino suhtautuu järven jäällä olevaan veteen. No, ei hän siitä millään mittarilla perusta.

Olipahan pikareissu Etelä-Suomeen. Reissun tuloksista lisää sitten lähiaikoina.

Voihan se Eino yrittää piiloutua, mutta kyllä ne flätit sen löytää.

Eino pohtii minnehän sitä voisi piiloutua jos jotain reissua suunnitellaan.

Kulo pohtii milloinkohan sitä taas pääsisi tien päälle. Nimi kuitenkin kertoo, että veri vetää tien päälle.

Kamu varmistaa että turkki pysyy puhtaana kun ei kerta uimaan pääse.

Harvinaista herkkua: leikkihetki auringossa.

Siitä on seitsemän vuotta kun ensimmäisen kerran tapasimme tämän maksanruskean karvapallon ja aloitimme reissaamisen pitkin poikin Eurooppaa yhdessä.

Harvinainen yhdistelmä: iloinen ja jokseenkin märkä Eino.

Kulo tykkää tästä erittäin suuresta vesiastiasta.

Flätit haluaisivat tietää että jos tammikuu on märkä ja sateinen niin miksei vesi voi olla tarpeeksi syvää että sinne pääsee uimaan?

Eino: Oottakee. Mie tuun!

Eino: Minne ne flätit hävisivät? Eino: Tännekö? Eino: Vai tuonne? Eino: Ei kun siellä ne on!

Kulo valitsee järkevän reitin eikä ”Suomen talvi yrittää tappaa sinut” -reitin.

Vetten päällä kävelyä. Kirjaimellisesti. Ollaan siis järven jäällä, mutta jään päällä olevat 5 cm vettä tammikuun loppupuolella ei kuulu kunnon talveen.

Tämän talven tarina: sataa lunta ja on välillä kunnon pakkaset ja sitten tulee leuto jakso ja joka puolella on pelkkää vettä ja jäätä.

Tänään taas tuli selväksi miksi pojat kasaantuvat meidän jalkoihin nukkumaan kun otetaan illalla rennosti ja vietetään aikaa telkkarin äärellä. Monet illat viime aikoina ovat menneet pientä keltaista rinteessä olevaa taloa rempatessa. Tänäänkin älyttiin vasta 19:30 että sitä pitäisi kai jotain syödäkin.

Leikitäänpä etsi mustalta ohjukselta piilossa olevan setterin etsintää.

Miten kerrot että on kylmää sanomatta että on kylmää.

Majakanvartija tarkastuskäynnillä

Valokuvaaja varotkoon!

Kamu lähestyy Lähestyy vielä Jarrutus alkaa Keskeytetään lähestyminen, jäänpoiston aika

Kulo ei ole vielä oppinut että kieltäkin pitää ulkoiluttaa.

Jäänpoistoa

Tutju tassuliikenteenohjaus

Kukahan tästä on hiihtänyt?

Järvi näkyy!

Mennään tutkimusmatkalle!

Onko liian aikaista aloittaa jo nyt joulukuusen etsintä?

Yritettiin ottaa Einosta kirsukuvaa. Ja mitä saatiin?

Hei, tuolta saapuu Eino!

Tuli viime viikonloppuna mieleen, että pojista ei ole otettu aikoihin kimppakuvaa. Joten tässäpä lauma ja samalla myöhästyneet uuden vuoden onnittelut meiltä kaikilta.

Joskus ihmisillä menee remppainto vähän yli ja jatkavat työntekoa niin myöhään että valvojilla menee unihommiksi.

Leikkituokio alkuiltapäivän auringossa

Tökkää kirsua

Järven jäällä juoksemisen riemua. Ja kuvaajan harmitusta siitä kun on ottanut mukaan vain kamerassa olevan akun jota on jo käytetty ja se päättää hyytyä ihan alkulenkistä…

Lumisaari keskellä liukasta jääkenttää

Lenkit pilkkopimeässä vähälumisessa metsässä vain otsalampun valossa ja täydellisessä hiljaisuudessa ovat niin nautinnollisia.

Jalkalistojen virallinen laaduntarkkailija

Uuden vuoden bileistä toipumista odotellessa…

Siitä uuden vuoden juhlasta…

Toivotaan että Kulo saa ylläpidettyä pennunomaisen viattomuutensa ensi vuonnakin.

Kyllähän te suomalaiset varmasti uskotte kun sanomme että tämä kuva on otettu siinä puoli kahden aikoihin. Päivänvaloa on nyt noin 5 tuntia, mutta valoa kohti mennään.

Kulon testikuva ja hyvin huolestuneennäköinen Kulo.

Kun oli vihdoin Kamun aika päästä kameran eteen niin Kamuhan päätti loistaa, iloisena kuten aina.

Tänä vuonna Einolla oli kyseenalainen kunnia päästä malliksi kun joulukuvien valaistusta testailtiin. Kuten kuvasta näkyy, Eino oli innosta pinkeänä.

Hyvää joulua Einolta!

Hyvää joulua Kulolta!

Hyvää joulua Kamulta!

Hyvää joulua koko meidän laumalta teille kaikille! Viralliset joulumuotokuvat alkavat sitten huomenna.

Jos epäilitte että pojat eivät olisi kilttejä niin tässä Annan pienet neulonta-apurit.

No nyt se on varmaa, meidän metsissä luuraa pukin tonttuja. Mutta Kamulla ei olekaan huolta huomisesta, tietysti sitä on oltu kilttejä.

Einollakin on havainto tontusta.

Mikähän tonttu se Kulon huomion kiinnitti?

Vaikka viime aikojen kuvissa ei lunta ole näkynyt niin talvi tuli vihdoihkin. Lunta on edes kymmenisen senttiä ja ulkona on rapsakat -25°.

Vihdoinkin…

Tuleekohan koskaan vastaan sitä hetkeä jolloin saamme Einon aseteltua johonkin kuvaa varten ilman itseään tyrkyttäviä flättejä?

Einon yritykset olla kiltti ja pysyä poissa tieltä epäonnistuvat aina ajoittain…

Yritä itse olla setteri valokuvissa kaikkien näiden flättien keskellä.

Tuntuuko teistä koskaan siltä, että joku hengittää niskaan?

Kukkulan kuningas! Mutta hei, täähän jatkuu vielä…

Topia muistelleen. Tänään olisi Topille tullut 15 vuotta mittariin.

Eino lumessa. Vaikka Einon maastopuku ei niin hyvin toimi lumessa kokonaisuutena, alkaa kirsu jo maastoutua hankeen.

Kapea auringonsäde valaisemassa Kamua

Kamu varmistelee pysymistään kilttien listalla auttaen Annaa tuumimaan miten ratkaistaan jokin monesta ongelmasta mitä on tullut keittiötä rakentaessa vastaan.

Eino ja kultainen hetki. Eikä kiusanhenkeä kimpussa.

Tämä pikkuinen täyttää tänään seitsemän! Joten toivotetaan Kamulle hyvää syntymäpäivää ja Suomelle hyvää itsenäisyyspäivää!

Viimeiset auringonsäteet pilkottavat kuusikon läpi

Eino ihmettelee mikä ihmeen valoilmiö tuolla taivaalla möllöttää

Onnen hetkiä auringonpilkahduksessa

Meillä oli lunta. Ja sitten se suli pois.

Ensimmäisen adventin kunniaksi ja koska joku tekee näihin aikoihin luetteloa (joka ei muuten ole GDPRn mukainen), Kulo oli erityisen kiltti ja auttoi Raminia ongelmanratkaisussa.

Jaetun rakkauden katse

Musta koira mustan perjantain kunniaksi

Musta peto hyökkäystoimissa

Tuo kieli

Tiedämme että Kamun silmän edessä on joku korsi. Joku voisi olla sitä mieltä että se pilaa muuten varsin hyvän hyppykuvan. Toki, olisimme ottaneet kuvan ilman sitä jos se olisi ollut mahdollista, mutta ei nyt vaan ollut. Mutta toisaalta kun maailma alkaa täyttyä generatiivisen tekoälyn (eli gen AIn) tuottamilla kuvilla niin me päätimme jättää epätäydellisyyden kuvaan.…

Kun pysähdyt katsomaat jotain kesken askeleen miettimättä miltä näytät.

Erilaiset sumukoneet ovat tällä hetkellä todella trendikkäitä elokuvamaisten kuvien aikaansaamiseksi. On muuten näppärää kun sumukone on sisäänrakennettuna.

Syksyinen matala aurinko kyllä imartelee Einoa

Musta silhuetti matalassa syysauringossa

Tätä ne kakarat touhusivat Kamun katsellessa sivusta.

Hänen ylhäisyytensä Kamu seuraa kakaroiden leikkiä

Onko se nyt ihmekkään jos emme aina löydä Einoa?

Metsässä on jotain. Sen haistaa.

Toisaalta, varjopaikka laskevassa auringossa poistaa maisemasta kaiken värin.

Ollaan siinä vaiheessa vuotta kun luonto ei ole täysin harmaasävyinen mutta maksanvärinen flätti maastoutuu hyvin kuolleiden lehtien joukkoon.

Tämä on kahden viikon takaa kun meillä oli hitunen lunta. Tai no, ei sitä oikein lumeksi voi kutsua mutta maa oli sentään melkein valkoinen. Mutta sepä suli jo pois ja on taas pimeää ja synkkää. Eli normaali marraskuu.

Päivät lyhenevät ja jos työpäivän aikana ei lenkille ehditä niin iltarusko on ainoa valo mitä lenkillä näemme. Lunta odotellessa.

Ette tule koskaan tietämään oliko eilisen kuvan kontakti ohikiitävä hetki hyppyjen lomassa vai pitkä istuminen kontaktissa ja tämä hyppy palkkio siitä. Ja mehän emme sitä kerro.

Kontakti

Nuoret flätit ja niiden kielet

Hyvää isänpäivää kaikilta pieniltä kiusanhengiltä kuten myös hyvin käyttäytyvältä jälkikasvulta!

Hetkeä ennen kuin molemmat lähtevät täyteen juoksuun

Tervetuloa elämään keskelle remonttia. Kamu auttaa tässä Annaa tuvan puulaatikon vahaamisessa.

Einolla on keppi. Ja jostain kumman syystä keppi suussa Eino pysyy kaukana noutajista…

Onneksi syksy ei nyt pelkkää synkkyyttä ja harmautta ole vaikka päivät lyhenevät ja työpäivän päättyessä alkaa olla jo lähes pimeää.

Ei Kultainen silmä vaan Kultainen Kamu

Kulo ihailee syksyn värejä. Tajusimme vasta, että tämä on Kulon ensimmäisen syksy kotona Suomessa. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme viettäneet suuren osan syys- ja lokakuusta matkustellen Keski-Euroopassa.

Jahti käynnissä

Kamu varmistaa että Annan ja Raminin rakentamat keittiökaapit toimivat.

Eino yrittää päättää minkä ruohonkorren söisi.

Näkyyköhän niitä karkki vai keppostelijoita täällä?

Jos Eino nukahti katsellessaan maalin kuivumista niin Kulo nukahti Raminin työpalavereita kuunnellessa.

Sovitaan ettei meillä ollut edes yrityksenä ottaa Kulosta kuvaa maassa makaavana vaan oli ihan tarkoituksena ottaa kuva pyörähtävästä flätistä.

Eräs rempan työnjohtajista vaatii taukoa.

Pimeä kausi on virallisesti alkanut ja kausivaloja saa taas käyttää.

Eino nukahti katsellessaan maalin kuivumista.

Riihen harmaantuneet hirret saattavat tulevaisuudessa olla useammankin kuvan taustalla.

Kamu kuuntelee syysmuuttoaan valmistelevia hanhia.

It’s funny how the appearance of a single little black dog in the frame can change Eino’s expression so much 😄 On se vaan kumma miten pienen mustan koiran ilmestyminen ruutuun voi muuttaa Einon ilmettä niin paljon 😄

Syksyn värejä ihan omassa metsässä.

Kamu katselee taaksepäin kohti sukupuunsa juuria ja Camwood linjoja jotka ovat yhteisiä Flipen kanssa. Tänään onkin kulunut 14 vuotta siitä kun jouduimme hyvästelemään Flipen.

Meillä on ollut erinomainen viikonloppu toisessa tai kolmannessa kodissa! Kelitkin ovat hellineet, lämmintä ja aurinkoa on riittänyt. Mitenkäs teillä viikonloppu meni?

Emme ole vielä ehtineet ratkomaan kovalevyongelmia. Joten Lukan kuvan sijaan kuva Einosta. Tänään on seitsemän vuotta siitä kun menetimme Lukan. Ja Eino viimeinen elossa oleva laumamme jäsen joka on Lukan kanssa elänyt. Pitkään Luka oli viimeinen linkkimme Kassuun ja nyt Eino on viimeinen linkki Lukaan.

Annan ja Kamun hetki hengailua

Flätti juoksee ja kieli lepattaa

Valkoposkihanhilaumojen seuraamista

Matalalta paistavan auringon pitkissä varjoissa.

Laatuaikaa Annan kanssa kesken lenkin.

Kyttäysasemissa

Eihän sitä voi aivan jokainen hetki näyttää huippumallilta. Eihän?

Onko viikonlopulle erityisiä suunnitelmia? Myö ainakin nautitaan Suomen luonnon väriloistosta.

Kulo seuraa Kamun jalanjäljissä ja leikkii kiven kuningasta.

Syksyn kanervat

Eino ja harmaantuva kuono

Flätit ja niiden pitkät kuonot. Ajoittain kun syväterävä alue on pieni niin on vaikeuksia saada koko kuono terävänä kuvaan. Mutta tällä kertaa lehti sentään tarttui Kulon päähän hetkeksi.

Valitettavasti syksy tuo mukanaan matalammalla kiertävän auringon ja pidemmät puiden varjot. Niinpä täysillä juoksevien koirien kuvaaminen on koko ajan haastavampaa.

Kulon ensimmäiset yritykset lehden kanssa eivät ihan onnistuneet.

Syksy on kyllä Einon aikaa olla kuvattavana.

Höppänä kakara

Kaksi höppänää istu-käskyn alla. Ja lopulta tuli taas lupa juosta vapaina.

Kun tulkinta lopulta onnistuu ja viesti menee perile niin toteutus on sitten täydellinen.

Aina välillä koiria poseeratessa ei kaikki toiveet siitä mitä juuri silloin haetaan mene ensi selittämällä jakeluun.

Vaikka Eino ei olekaan mikään intohimoinen metsästyskoira niin aina välillä sitä huomaa kun vaistot alkavat jyllätä ja joku sopiva nenään käyvä haju kiinnittää huomion.

Kulo pienentää itseään tehokkaasti aina Kamun lähestyessä.

Aina välillä on mahdotonta olla liikuttamatta tassuja kun häntä heiluu niin vimmatusti.

Sää viilenee joten saa juosta enemmän ja läähättää vähemmän!

Kivenmurikan kuningas

On Einon naamioväriaika!

Alkaa muuten syksy tuoksumaan varsin vahvasti.

Onko koskaan ollut flättiä joka ei olisi optimisti?

Mikäs se siinä häämöttää? Ihanko viikonloppu?

Sähkölinjan alla oleva iso ja valkoinen on usein tarkoittanut kuollutta joutsenta, mutta tällä kertaa kyseessä oli onneksi vain iso rehupaalista karannut muovi.

Syystanssien aika!

Hurrrjia petoja

Eino yrittää nauttia auringosta, mutta tarkkailee samalla mistä suunnasta musta ohjus tulee. 

Valmiina kuvaan.  Kunnes sitten ei ollakaan. 

Jopas! 20 vuotta täynnä päivittäistä kuvien julkaisemista täällä blogissa. Aloittaessamme emme voineet edes kuvitella että näin pitkään tämä ajatus kantaisi.  Mutta ei syytä huoleen. Vuosipäivän kunniaksi on suunnitteilla erikoissisältöä mutta siinä voi mennä hetki että saadaan ne näkyviin kovalevyongelmien ja vanhan talon remontoinnin lomassa. 

Ja siinä tulee Eino!

Onnea on…

Pelloilla voi taas juosta!

Eino ja uuden tontin tyrnejä. 

Kuten tuli mainittua, Kamulle pihalaivo on jonkinmoinen pakkomielle. Aina kun joku sitä käyttää pitää Kamun rientää paikan päälle riippumatta siitä mitä oli tekemässä. 

Pikku-Kulo poseeraa. Ja toki taustalla pari muuta kuvaan pyrkivää. 

Kamu seuraa Topin ja Lukan jalanjälkiä siinä että ryntää aina juomaan jos vesiletkua käytetään. Pihakaivo on samassa asemassa. Mutta nyt on temppukirjoon näköjään lisätty myös Annan auttaminen kukkien kastelusta. 

100 vuotiaan hirsitalon pihapiiriin sopii kyllä optisesti ei niin täydellisen objektiivin tuottama kuva.

Kuumat syyspäivät ja leikkituokio varjossa. Tänään muuten rikottiin Suomessa hellepäivien määrän ennätys ja se on nyt ainakin 66.

Onpahan poikkeuksellisen lämmin syyskuun alku ja se kyllä näkyy poikien kielissä.

Pojat ovat olleet varsin haluttomia lähtemään uudelta taloltamme vanhaan kotiin.

Epäteräviä hetkiä ilta-auringon alla.

Pojat: Ei myö kerjätä. Myö ollaan vain tarkkaavaisia.

Kulo pääsi ensimmäisenä kammarin uusitulle lattialle minkä saimme kolme viikkoa sitten valmiiksi. Ja tässä samalla pientä maistiaista siitä miltä rinteessä olevan pienen keltaisen talon sisustus tulee näyttämään.

On melkein viikonloppu ja sehän tarkoittaa pitkiä aamu-unia.

Vajan vahti

Kesäillat järven rannalla

Hyvin väsynyt Kamu pitkän maalaispäivän jälkeen.

Tumma ja salaperäinen Eino

Kamu tässä vaan muistuttaa teitä siitä, että elokuu on vielä kesäkuukausi.

Kuten eilisessä kuvassa näkyi, kutakuinkin aina kun Eino käsketään istumaan kameran eteen jompi kumpi fläteistä tunkee myös ruutuun nuolemaan Einon naamaa. Onneksi ne saadaan aina käskytettyä pois ja Einokin saa hetkensä kameran edessä.

Tänään tulee kuluneeksi 31 vuotta siitä kun Annan ensimmäinen koira, Kassu, syntyi ja 22 vuotta siitä kun ensimmäinen flättimme, Flippe, syntyi. Kukapa olisi voinut silloin arvata että nyt elämme jo flättien numerot seitsemän ja kahdeksan kanssa?

Laumamme kaksi vanhinta.

Kukas se siellä heinissä lymyilee?

Kaikki väitteet noutajista syömässä ylenmäärin heinää ovat liioittelua.

Eino: Treeniä? Kuolleilla linnuilla? Mitä työ miusta oikein kuvittelette?

Tänään Kulon ensimmäinen koestartti taipumuskokeiden muodossa eikä tuloksen valossa (NOU0) jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Mutta, ottaen huomioon että Kulo on koko ikänsä ollut hieman pehmeä ja reaktiivinen uusiin tilanteisiin (tästä kasvattaja meille kyllä kertoi). Kulo paineistui jo heti kokeen alussa hajuista, yleisöstä ja koko tilanteesta oli upeaa nähdä miten tehty työ kantoi tulosta ja saatiin monta…

Mukava paikka iltakävelyille juuri uuden tonttimme ulkopuolelta.

Lauman kaksijalkaiset menivät ja ostivat uuden vanhan talon. Kyseessä on 100-vuotias hirsitalo jota tulette näkemään paljon lisää tulevaisuudessa. Ja jos rehellisiä ollaan niin taloa ja tonttia on vuosien varrella jo näkynyt kuvissa. Talo kaipaa remontointia joten syksylle suunnitellut reissut on nyt hyllytetty ja kulunut kuukausi ja tuleva vuosi tulevat menemään remontin parissa niin saadaan talo…

Kontakti

Matkalla länteen

Matkalla kotiin

Niin ihanaa seurata nuoren flätin ulpukkajahtia.

Toki kesään kuuluu myös tuntikaupalla rannalla olemista.

Vaikka ei kuviin olla terävää pikku-mustaa saadakaan niin Einon näkeminen juoksemassa hymy naamallaan on aina sen arvoista.

Ilta-auringossa koirien lenkittämisen ongelma on siinä, että tuosta vauhdikkaasta pikku-mustasta ei saada muita kuvia kuin epäteräviä mustia viuhahduksia. Joten Kamu on sitten kuvissa.

Toki Suomen kesiin kuuluu kesähelteiden välttely lenkittämällä koirat illan kullanhohtoisessa väriloistossa.

Ja tietysti kesällä on käytetty paljon aikaa puhtaakseen juoksemiseen koko lauman voimin.

Mitäs muuta meidän kesään on sitten kuulunut Baltian reissun lisäksi? No, Eino on toipunut ampiaisen pistosta mikä aiheutti jalkaan kaksi paisetta. Eino on nyt jo toipunut täysin.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja reissuiltakin on palattava kotiin. Joten herra Backseat of a Trans Am Optimus Canis (eli Kamu) saa hypätä autoonsa ja suunnata kotiin valmistautumaan uusia seikkailuita varten.

Kulo ilmassa. Ja ilmassa leijuvien koirien perinne blogissa jatkuu edelleen.

Kamun vesi-installaatio

Hiekkaa ja vettä – eipä paljoa muuta voisikaan toivoa Baltian maiden Itämeren rannoilta.

Kulo: Onko tää meripihkaa? Ja jos ei oo niin saanks’ mie syä sen?

Uusi ilta pakuelämää ja uusi ranta tutkittavana.

Tyttö ja kamunsa Tämä oli muuten varsin mainio paikka missä viettää yö.

Auringonlaskut Latvian rannikolla Venäjän vallan aikaisine linnoitusraunioineen kohdetta kehystämässä.

Itämeren meripihkaa etsimässä. Laadunvarmistus tarkistaa onko kyseessä meripihka vai vain nätti pikkukivi.

Aallolla ratsastaja

20 vuotta siitä kun Jalo syntyi. Blogin 20-vuotispäivä lähestyy siispä kovaa vauhtia. Enää kahdeksan viikkoa.

Tarvi enää missään matalissa rutakoissa läträtä. Myö ollaan taas merellä!

Kuumana kesäpäivänä tehdyn pitkän uinnin päätteeksi on aika kuntouttavalla pyyhkeellä hieronnalle.

Takaa-ajo käynnissä

Vihdoinkin tarpeeksi syvää vettä uimista varten! Kyyrin haffi on siitä erikoinen vesilämpäre että se on melkoisen suuri, mutta samalla todella matala kun syvin kohta on alle kuusi metriä syvä. Eipä siis ihme, että meiltäkin meni ikuisuus että löytyi uimasyvyinen kohta.

On olemassa kaikenlaisia ohjeita ja selityksiä millä tulkita koiran korvien asentoa. Mutta osaako kukaan kertoa mitä se tarkoittaa kun noutajan korvat ovat rullalla ylöspäin?

Mikä on tämä outo paikka? Ollaan kävelty satakunta metriä rannasta ja tassut yltävät vieläkin pohjaan.

Tassua toisen eteen Anna! Myö nähhään vettä.

Baltian matkalla päädyimme jälleen kerran lähelle Liettuan ja Venäjän välistä rajaa Kaliningradin nurkilla. Kamu ja Ramin pitivät ymmärrettävästä syystä rajaa tarkasti silmällä.

Mistä tietää että koira on viettänyt liikaa aikaa rakennustyömailla? No siitä tietysti että se yrittää kiivetä kaikkea mikä edes etäisesti muistuttaa tikkaita.

Pahoittelut siitä että päivitellään päivän myöhässä. Eksyttiin metsään. Tai no, ei myö oikeasti eksytty. Mentiin lenkille ja keksittiin koko ajan uusia kohtia mitä mennä tutkimaan meille uusissa lenkkimaastoissa. Kaikilla oli kuitenkin mukavaa ja pojat saivat uida suolämpäreissä ja ojissa. Mikä sitten johti siihen että lenkki piteni entisestään kun piti mennä järven rantaan uittamaan koirat puhtaampaan…

Mikäpä sen parempi tapa nauttia lämpimistä kesäpäivistä kuin käydä uimassa?

Baltiakin on täynnä linnoja ja isoja kartanoita. Miksei meillä ole niitä enempää?

Toukokuun lopun helleaalto jatkui jatkumistaan ja pojat, kuten kaksijalkaisetkin, käyttivät hyväkseen kaikki mahdolliset uimakelpoiset rutakot viilenemiseen.

Myönnettäköön että iso Leninin pää ei ollut ensimmäisenä mielessä asioista joita löytäisimme Baltiasta…

Baltiassa on paljon kiinnostavia jäänteitä neuvostoajoilta. Tässä ollaan vanhassa ydinohjustukikohdassa ja näiden ovien takana oli aikoinaan ydinohjukset ja niiden laukaisualustat jemmassa.

Suomenlahden ylityksemme tuntui laukaisevan jotain säässä sillä viileästä loppukeväästä siirryttiin lähes silmänräpäyksessä toukokuulle poikkeavan kuumaan hellejaksoon.

Hypätäänpä ajassa eteenpäin viime syksystä myöhäiskevään ja alkukesän matkaan Baltiaan. Raminille tuli työmatkoja Etelä-Suomeen ja Baltiaan niin päätimme lähteä poikkeuksellisen viileää toukokuun alkua pakoon vähän etelämmäs. Siispä lastasimme pakun, jätimme Einon ystäviemme luo ja hyppäsimme tien päälle.

Kesäkivaa vedessä ja omituinen kielihirviö

Kolme vuotta ilman Topia. Meillä on niin kova ikävä Raminin varjoa.

Latvian ja Viron välisessä rajalla meillä lämmitin taas hajosi… Koska yölämpötilat olivat jo pakkasen puolella piti paku sisustaa talvimatkailutilaan mikä auttoi hyvin sillä aamuisin herätessä pakussa oli kuitenkin +8°C. Tällä kertaa lämmittimen vian löytäminen ja sen korjaaminen vei sitten useamman kuukauden ja vaati lämmittimen purkamisen ja yhden osan vaihtamisen.

Latviasta jatkoimme luonnollisesti matkaa kohti Viroa ja Tallinnan koiranäyttelyitä. Saimme myös viettää useamman päivän sateisessa Tallinnassa.

Läntisestä Saksasta ajoimme sitten vauhdilla Saksan, Puolan ja Liettuan läpi ehtiäksemme näyttelyyn Latviassa josta jo raportoimme ajallaan silloin viime lokakuussa. Normandiassa viipyneet kesän lämmöt olivat tässä vaiheessa vain muisto. Mutta ainakin pakun lämmitys taas toimi.

Syy pysähdykseen pajalla? No lämmitin ei saanut polttoainetta ja meidän piti saada polttoainetankki pudotettua alas jotta saataisiin syytä selvitettyä ja toivottavasti myös korjattua. Ja korjatuksihan se tuli.

Kölnin jälkeen menimme pienempään saksalaiseen kaupunkiin jossa pääsimme pakunrakennuspajalle. Pajalla oli tosiaan useampi rakennettu paku ja oli omistaja matkustellut oman flättinsä kanssa pitkin maailmaa – mukaanlukien Etelä-Amerikassa.

Kamu, Kulo, Anna ja Kölnin tuomiokirkko

Ohjaaja ja kuvaaja

Anna ja Kamu löysivät melko ison puun jostain päin Belgiaa.

Annan intohimo vanhojen ovien valokuvaamiseen tarkoittaa sitä, että Kamu päätyy hyvin usein niiden eteen malliksi.

Vaikka auton nokka osoitti jo kotia kohti niin emme pitäneet mitään erityistä kiirettä vaan nautimme pienten ranskalaiskaupunkien tutkimisesta matkan varrella.

Kulo poseeraa Etretat’ssa

Kamu ja Anna Etretat’ssa

Viimeiset hetket Normandian rannikolla ennen kuin oli aika kääntää pakun nokka kohti itää ja aloittaa matka kohti Suomea.

Anna ja Kamu sekä Ramin ja pojat Normandian rannoilla.

Juhannus – aikaa uida ja ravistella turhat vedet pois

Kamu juhannuksen savusaunassa. Hyvää juhannusta!

Iltakävelyt ja auringonlaskut rannalla

Viimeinen kuva näiltä nurkilta ja jälleen perhepotretti kun kerrankin tällä reissulla muistimme niitä pari ottaa.

Kulo koekaniinina…

Kaksi pientä flättiä ja erittäin tunnettu luostari.

Sen lisäksi että pojat ovat varsin tottuneita olemaan kameran edessä malleina niin hyvin he osaavat myös odottaa kärsivällisesti kameran toisella puolella kun jotain muutakin kuvataan.

Auringonlaskun jälkeenkin on hyvä kirmailla pitkin hiekkarantaa.

Auringonlasku rannalla

Kamu: Hiekka? Mikä hiekka?

Näkymä kameran edestä ja sivusta.

Viime syksynä Bretagnen rannoilla Kulo keksi herkun nimeltä simpukat. Kyllä, ne menevät hyvin sujuvasti kitusiin. Kuorineen jos niitä ei saa auki. Ja nykyisin Kulo etsii simpukoita innolla kun ollaan meren rannalla.

Rantakävelyt Bretagnessa, osa 2

Rantakävelyt Bretagnessa

Jossainpäin Ranskaa

Kamu pohdiskeli miten paljon siistimpää olisi jos noiden leijonien sijasta portinpieliä koristaisivat flättipatsaat. Linna koko komeudessan ja mittakaavassaan joka ylettyy koko joen poikki.

Tänään vietetään Normandian maihinnousun 80. vuosipäivää. Viime syksynä kävimme itse tutustumassa alueeseen ja tarkemmin Utah ja Omaha rantoihin. Tässä kuvassa Ramin ja pojat tekevät oman maihinnousunsa Omaha Beachille amerikkalaisten hautausmaan kohdalla muutaman natsien bunkkerin valvovan katseen alla. Kun koki itse kuinka pitkä matka sieltä vedestä oikein oli sinne bunkkereille niin aikalaisten kokemukset tapahtuneesta tulivat kouriintuviksi.…

Anna, Kamu, Kulo ja Chateau de Chenonceau

Anna ja Kamu nauttimassa linnasta ja jokinäköalasta.

Linna ja sen herra

Ranskalaiset linnat ja niiden puutarhat. Niiden omistajilla on pakko olla joko aivan liikaa vapaa-aikaa tai sitten paljon palkattuja apulaisia. Pelkkä ajatuskin niiden puutarhojen hoitamisesta uuvuttaa.

Syyskukkia näin keväällä. Vaikka Pariisi on kaksijalkaisille kiehtova kohde ei se isoille maalaiskoirille kauheasti tarjoa. Löysimme kyllä mukavan ison puiston missä lenkittää poikia mutta ei se ihan sama juttu ole. Olimme siellä kuitenkin viikon Raminin töiden takia jonka jälkeen menimme Orleansin kautta Loire-joen laaksoon tutustumaan alueen linnoihin sekä söpöihin pikkukyliin ja -kaupunkeihin.

Eihän sitä nyt mitenkään voitu käydä Eiffelin Tornin luona ja olla ottamatta perhekuvaa.

Näyttelyviikonlopun jälkeen meidän piti olla viimeistään maanantai-iltana Pariisissa joten suuntasimme sunnuntai iltapäiväksi ja maanantai aamupäiväksi shampanjaalueelle Ranskaan ja sitten Pariisin iltapäiväruuhkiin. Leirintäalueemme oli vain 6 km Eiffelin Tornilta joten tietysti kävimme iltakävelyllä se lähellä poikien kanssa.

Pitkän ajopäivän jälkeen löysimme lopulta yöpaikan aivan Saksan ja Alankomaiden rajalta mutta Saksan puolelta. Silti matkaa näyttelypaikalle oli vain noin 15 kilometriä. Näyttelyistä on raportoitu jo tuoreeltaan joten ei niistä sen enempää. Hyvin kyllä huomasi että pojat ovat kokeneita pakumatkailijoita.

Kun kahvila on tehty vanhasta VW Kombista niin pakkohan siihen on kahville pysähtyä.

Herättyämme Saksan maaseudulta jossain Puttgartenin lähistöllä aloitimme pitkän ajomatkamme kohti Etelä-Alankomaita jossa meitä odotti koiranäyttely. Matkan varrella ehdimme kuitenkin pysähtyä Bremenissä pienelle citykävelylle koska Ramin oli viettänyt siellä pari viikkoa työmatkalla jokunen vuosi sitten.

Emme viettäneet Kööpenhaminassa kuin päivän ja jatkoimme työpäivän jälkeen etelään Rødbyhyn ja siitä yölautalla Saksaan. Tämä olikin Kulon 15. lauttamatka ja ikääkin Kulolla oli tuolloin lähes saman verran kuukausissa.

Tukholmasta ajoimme sitten yötä myöten etelään ja heräsimme aamulla Kööpenhaminan laitamilla. Anna ja pojat viettivät päivän järven rannalla Raminin ollessa lähitienoilla hoitamassa taas työasioita.

Viime syksynä myös Tukholmassa Ukrainan värit olivat näkyvillä tuen osoituksena.

Päädyttiin lauttamatkan päätyttyä kaupunkiin joka tuoksui Kulosta hyvin tutulle – olimmehan Kulon hakeneet sieltä kasvattajaltaan. Olimme siis Tukholmassa jossa vietimme muutaman päivän tutkien kaupunkia Raminin hoitaessa pois työasioita.

Tiiättekö mitä? Ollaan unohettu kertoa teille reissusta jolla käytiin viime syksynä. Aloitettiin reissu hyppäämällä illasta lauttaan – sellaiseen jossa koko porukka pääsee hyttiin. Seuraavana aamuna sitten herättiin todella sankkaan sumuun.

Kaakkois-Suomessa tunnustetaan rohkeasti väriä.

Maalaispoika maalaisten laiturilla

Pakussa ollessa tulee niin paljon seikkailuja että pientä flättipoikaa tahtoo välillä väsyttää. 

Lappeenrannan satama on yksi suosikkipaikoistamme kaupunkikävelylle. 

Toki aina kaakossa käydessä pitää käydä kääntymässä kahvilla ja ostamassa kahvia Lehmukselta.

Kulokin pääsi poseeraamaan panssariesteiden lomassa. Ja vähän laajempi kuva esterivistöstä.

Eivätköhän kaikki suomalaiset tunnista tämän näin itäisen Suomen maaseudun ja metsien kätköistä: Salpalinjan panssariesteet.

Samalla kun kävimme Loviisassa jatkoimme erinäisten eurooppalaisten sotien jälkeensä jättämien linnoitteiden tutkimista. Kun kerran oltiin Kaakkois-Suomessa kohteeksi valikoitui jälleen kerran pätkä Salpalinjaa.

Viikonloppuna ajettiin Loviisaan koiranäyttelyyn joka oli samalla ensimmäinen näyttely Kulolle sen jälkeen kun tuli kaksi ikävuotta täyteen. Kulo oli näyttelyssä toiseksi paras uros ja sai samalla viimeisen tarvitsemansa Suomen sertifikaatin. Enää taipparit puuttuu Suomen muotovalion arvosta. Siihen on syy miksi meillä on treenattu…

Hyvää äitienpäivää!

Ei kaikkea treeniä toki riistalla tehdä vaan on ne damitkin päässeet ulkoilemaan ihan urakalla.

Ja toki hyvä ylpeä ruskuainen.

Ylpeä koira ja tyytyväinen ohjaaja